sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Traktori

 Tässä nyt on taas lisää vihreää kuten jo aiemmin lupasin. Minulta pyydettiin jo aiemmin tekemään maanviljelijälle synttärikakkua. Toiveena oli traktori (muistaakseni nimen omaan tämä kyseinen malli, kuka arvaa/tunnistaa mikä on kyseessä?) ja muuten sainkin aika vapaat kädet. Alunperin suunnittelin hieman erilaista kakkua (Traktoria ajamaan kynnökselle ja sitten vihreää vain reunoille) mutta ei sitten kaikki mennyt ihan putkeen ja päädyin tällaiseen ratkaisuun. Sankari oli tyytyväinen kuulemma tähänkin :) Itse traktorin tein muutamaa päivää etukäteen aluksi osiksi eli pyörät ja koppi erikseen josta kokosin sen sitten juhlia edeltävänä päivänä. Mielestäni tulos on oikein onnistunut. Traktori on tehty sokerimassasta. Ja ikkunoihin sekä valoihin olen yrittänyt saada vähän kiiltoa hopeisella tomuvärillä.
Itse kakku on 6 munan sokerikakkupohjasta tehty. Välissä on mansikkamoussea jonka seassa suklaarouhetta. Päällä on vihreää ja keltaista sokerimassaa ja niiden alla vaniljakreemiä.

1 kommentti:

  1. Jontikkahan tuo taitaa olla? :)
    Kunhan aihetta tulee niin AINAKIN sinuu koristeita pyytelen tekemään, ne on helpompi toimittaa näillä välimatkoilla ;) Ellei joku tuu sieltä suunnasta tänneäpäin sopivasti. Nyt sitte vaan odotellaan juhlan aihetta! :D

    VastaaPoista