Tunnisteet

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset piirakat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset piirakat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. tammikuuta 2014

Mozzarella-tomaatti piirakka

 Tätä piirakkaa valmistin pitkästä aikaa kun ystäväni olivat kylässä. Pitihän jotain saada makean lisäksi. Ylemmässä kuvassa on piirakka ilman päälle tulevia lisukkeita. Alkuperäinen resepti on kinuskikissalta,mutta olen sitä hieman matkan varrella muokannut. Pohjalla on dijon sinappia ja parmesaaniraastetta jonka päälle on ladottu mozzarella ja tomaatit, joskus laitan lisäksi vielä punasipulirenkaita. Päälle vähän suolaa ja mustapippuria.
Kun piirakka on tullut uunissa laitan vielä päälle parmesaanilastuja,pinjansiemeniä ja mausteöljyä. Mausteöljyssä on oliviiöljyä,basilikaa,valkosipulia,suolaa ja pippuria. Lisäksi tähän sopisi erinomaisesti rucola tai vaikka ilmakuivattukinkku.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Uuden Vuoden suolaiset herkut




Nämä piirakat tein viemisiksi kun lähdimme viettämään Uutta Vuotta ystäviemme kanssa. Vasemman puoleinen on Juustopiirakka jonka päällä on rucolaa,ilmakuivattua kinkkua ja parmesaanilastuja. Oikealla on taas savuporo piirakka. Molemmissa pohja tehty ihan perus ohjeella (voita,jauhoja,vettä,suolaa) Juustopiirakan täytteessä olen käyttänyt 3 eri vahvaa juustoja ja poropiirakassa on savuporo rouheen lisäksi muna-ruokakerma + mausteet sekä paahdettua sipulia. Hyvin näyttivät tekevän kauppansa.