lauantai 26. syyskuuta 2015

Täällä taas



Täällä taas pieniä taukoja tuppaa tulemaan kiireen keskellä mutta leivottu on paljonkin läpi koko kesän ja alkavan syksyn. Ylhäällä kuvassa viimeisimmät tuotokset better than sex cupcakes kakkukatrin ohjeesta muokattu. Reseptiä laittelen kunhan saan sen mieleiseksi

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Tau nalle

Tämä kakku lähti hurmaavan 3 -vuotiaan syntymäpäiville. Sankarilla olikin tarkat toiveet kakun suhteen:Tau nalle,paljon rusetteja, ei suklaata,vaalea pohja,mansikoita ja kermaa välissä ja kermaa reunoilla. Tässä nyt toteutus. Taisi olla mieluinen :) koristeet ja päällys on tehty vaahtokarkin makuisesta kaulintamassasta ja muu kakku on tosiaan toiveiden mukaan toteutettu.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Leipuri hiiva

Välillä tulee leivottua muutakin kuin kakkuja. Tässä olisi muutama kuva tämän vuoden puolella tehdyistä leipomuksista, jotka vaihtelevat makeasta suolaiseen.
 Tässä olisi nutellapullaa, mustikkapiirakka ja itsetehty vaniljakastike. Nutellapullan reseptin bongasin facebookista, ja pakkohan sitä oli sitten kokeilla. Onnistui mielestäni melko hyvin, mutta maku ei ollut omaan mieleeni vaikka nutella onkin herkkua.
Karppirieskoja. Nämä oli todella hyviä ja helppoja leivän korvikkeita.
 Kauraleipää emmental juustolla ja auringonkukansiemenillä. Ensimmäinen leipä mitä olen tehnyt ja onnistui vielä melko hyvin :D harjoitusta kyllä vaatii kun on tullut keskityttyä enemmän tuohon makeaan puoleen
 
ja lopuksi mustikka-vanilja kuppikakkuja. Nää oli hyviä. Kuorretteessa on maitokiisseliä ja sokeri-voi seos. Päälle vielä laitoin pensasmustikoita. 

tiistai 20. tammikuuta 2015

My little Pony ja paluu blogimaailmaan

Pitkän tauon jälkeen täällä taas. Kiireinen vuosi takana, ja uusi edessä joten  ajattelin, että ehkä olisi aika yrittää herätellä tätäkin taas henkiin. Aloitetaan yhdellä viime syksyn omista suosikki kakuista. Tälle sankarille olenkin tehnyt jo muutaman kakun aikaisemmin ja aiheet ovat vaihdelleet angry birdsistä monster highin. Nyt vuorossa oli my little ponyt ja tässä olisi oma versioni aiheesta


 Halusin tällä kertaa tehdä ihan hahmon,koska aiemmin olen maalannut  poneja sokerimassalle. Tämä on Pinkie Pie tai no ainakin jotain siihen suuntaan. Ihan ei ole esikuvansa näköinen mutta sankari kyllä taisi tunnistaa.
 Itse kakun haluisin tehdä 2-kerroksisena ja tavoittelin sellaista ponimaailman tunnelmaa sateenkaarineen ja hempeine väreineen. Pohja on sokerikakkupohjaa varmalla tutulla reseptillä tehtynä. Täytteenä kiinteämmät mousset antamaan jämäkkyyttä kakkuun. Muistaakseni mansikkaa ja suklaata mutta ihan en mene takuuseen koska kakusta on jo hetki aikaa. Kakkujen pinnan sivelin voikreemillä ennen sokerimassan laittoa. Koristeet tein jo hyvissä ajoin sokerimassasta liimaukseen käytin syötävää elintarvikeliimaa ja yksityiskohtiin elintarviketussia. Pienet tähdet ylemmässä kakussa ovat strösseleitä

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Oi katsohan vaari tuota hauvaa

Tämä koira kakku lähti nuoren neidin syntymäpäiville jonne viime vuonna tein hevos/poni aiheisen kakun. Kakun koristeet tein tarkkojen toiveiden mukaan ja toivottavasti olivat mieleiset.  Täyte oli valkosuklaata ja vadelmaa ja pohja sokerikakkupohja jonka paistoin ensimmäistä kertaa uudella neliskanttisella vuoalla ja olin todella tyytyväinen pohjaan. Oli helppo leikata, täyttää ja koristella.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Trioli nalle


 Lisää muotokakkuja kun nyt kerran vauhtiin päästiin. Miehini kummityttö täytti jo 2 vuotta ja hänelle toivottiin titi nalle kakkua. Viime vuonna teinkin hänelle titi nalle koristeet kakun päälle. Tarkempina toiveina oli sitten tämä nalleperheen uusin tulokas Trioli.
Itse kakun paistoin 2 osassa isommassa neliskanttisessa vuoassa vartalon ja pyöreässä vuoassa pään. Pohja on Devil's food cake ohjeella tehty ja se olikin loistava valinta muotoilun kannalta. Välissä on vadelmamoussea vähän uudella ohjeella ja kostutus vadelma-sitruuna mehua. Kakku keräsi kyllä paljon kehuja maustaan joten olin tyytyväinen. Ja paras kiitos oli kun sankari itse piti kakustaan <3 Muotoilin ja täytin kakun edellisenä päivänä ja seuraavana päivänä sitten levitin pintaan suklaakreemin ennen massojen laittoa. Massat ovat vaniljanmakuista kaulintamassaa. Tätä kakkua oli kyllä erityisen hauska tehdä.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

rotinoille

viikonloppuna kävimne ystävien luona rotinoilla ja toki sinne piti olla jotain viemistäkin mukaan. Kuppikakut sopivat tähän tarkoitukseen mitä mainioimmin.
Pohjana on devil's food cupcake ja päällä kreemi voista,tomusokerista ja mansikkafluffista jonkä värjäsin liilalla pasta värillä. koristeet löytyivät tällä kertaa varastosta ja ovat sokerimassaa.