tiistai 18. syyskuuta 2012

Autoja ja hempeilyä

 Tämä hieman erilainen ja hempeä autokakku lähti jo joku aika sitten pienen salama fanin syntymäpäiville. Tätä siis pyydettiin pienen tytön syntymäpäiväjuhlaan ja koska sankari oli tyttö päätin kokeilla tätä jo aiemmin Ewelynin sivuilla näkemääni kakkuideaa :) Halusin kakkuun sekä Salaman & Sallyn joten tämä sopi paremmin kuin hyvin mielestäni. Koristeet on sokeri- ja karkkimassaa. Autoihin olin tällä kertaa oikein tyytyväinen. Vaikka salamassa onkin pikku moka (kuka huomaa?) ;) Valmistin koristeet tuttuun tapaan jo etukäteen että ehtivät kovettumaan tarpeeksi ennen kakun päälle päätymistä.
Itse kakku on normaali sokerikakkupohja välissä vadelmaa- ja valkosuklaata. Päällä vaniljan makuista sokerimassaa ja sen alla voikreemi.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Monster High ja Angry Birds Space

 Nämä kakkuset lähtivät tuossa jokunen aika sitten kaksosten syntymäpäiviä juhlistamaan :) Kummallakin oli omat toiveensa ja niiden perusteella lähdin näitä toteuttamaan. Tyttö toivoi kakkuunsa monster high aihetta joka olikin itselleni täysin uusi tuttavuus. Hieman aihetta tutkittuani päädyin tällaiseen toteutukseen. Päälle tein tuon monster high logon pääkallon ja reunoille tikkauksia seka mustia ja pinkkejä tähtiä ja timantteja. Kakku taisi olla mieleinen kun tyttö kakun nähtyään totesi että tuohan on ihan oikean näköinen. Olin hyvin iloinen
Pohjat ovat ihan sitä tuttua sokerikakkupohjaa. Toisessa kakussa oli välissä mansikka- ja suklaamousse ja toisessa vadelma-ja valkosuklaamousset. Päällykset ovat sokeri-tai vaahtokarkki massaa kuten myös koristeet ja päällyksen alla on voikreemiä.
Poika sitten toivoi puolestaan Angry Birds aihetta ja lähdin sitä toteuttamaan hieman erilailla tällä kertaa ja päätin kokeilla space aihetta tähän :) Mielestäni kakusta tuli ihan kiva vaikka miljoona muutakin ideaa tämän toteutukseen vilisi jo päässä. No enhkä ensi kerralla kerroskakun muodossa ja saisin noille possuille sellaiset kuplatkin ;) Ja sankarikin oli kuulemma oikein tyytyväinen kakkuunsa.