sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Leipuri hiiva

Välillä tulee leivottua muutakin kuin kakkuja. Tässä olisi muutama kuva tämän vuoden puolella tehdyistä leipomuksista, jotka vaihtelevat makeasta suolaiseen.
 Tässä olisi nutellapullaa, mustikkapiirakka ja itsetehty vaniljakastike. Nutellapullan reseptin bongasin facebookista, ja pakkohan sitä oli sitten kokeilla. Onnistui mielestäni melko hyvin, mutta maku ei ollut omaan mieleeni vaikka nutella onkin herkkua.
Karppirieskoja. Nämä oli todella hyviä ja helppoja leivän korvikkeita.
 Kauraleipää emmental juustolla ja auringonkukansiemenillä. Ensimmäinen leipä mitä olen tehnyt ja onnistui vielä melko hyvin :D harjoitusta kyllä vaatii kun on tullut keskityttyä enemmän tuohon makeaan puoleen
 
ja lopuksi mustikka-vanilja kuppikakkuja. Nää oli hyviä. Kuorretteessa on maitokiisseliä ja sokeri-voi seos. Päälle vielä laitoin pensasmustikoita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti