perjantai 28. helmikuuta 2014

maapähkinävoijuustokakku osa 2

olen tässä nyt jo toistamiseen kehittelemässä maapähkinävoista juustokakkua ja täytyy myöntää että kohta alkaa resepti olemaan julkaisukelpoinen. Tähän versioon tein brownie pohjan ja käytin täytteeseen lisäksi vaahterasiirappia.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

LimePie

Halusin viikko sitten perjantaina kokeilla jotain uutta ja mieleni teki raikasta mutta makeaa. olin jo aiemmin selaillut uutta maku lehteä ja siellä oli tällaisen samantapaisen piirakan ohje mutta limen tilalla oli greippiä. no itse pidän enemmän limen mausta joten ei muuta kuin kokeilemaan ja hyvähän siitä tuli. tai nopeasti kaikki ainakin katosi. tuon päällys marengin paisto hieman jännitti tuossa suuressa leivinuunissamme mutta onnistuihan sekin kun maltoin istua vieressä ja vahtia ;)

maanantai 10. helmikuuta 2014

Kun pikku pojat suksillaan laski mäessään

Tai tässä tapauksessa pojat on lähteneet pulkkamäkeen ;) Näille vauhdikkaille veljeksille tein vuosi sitten jalkapallo aiheisen kakun  ja nyt toivottiin talvisempia koristeita. Poikien ja pulkkien lisäksi tein lumiukon ja muutaman hiutaleen mukaan tuomaan lisää talven fiilistä.Koristeet on tuttuun tapaan sokerimassaa, liimauksessa käytetty pikeeriä ja viimeistelyssä elintarviketussia.

lauantai 1. helmikuuta 2014

maapähkinövoijuustokakku

ystäväni pitää suuresti maapähkinävoista ja pyysi, että tekisimme yhdessä maapähkinävoijuusto- tai hyydykekakkua. Siltä pohjalta lähdin sitten reseptiä kehittelemään ja tämähän sopii mainioksi jatkoksi jenkki teemaan. Tässä ensimmäisessä kokeilussa on brownie pohja. Tuli sen verran hyvää että taidanpa seuraavaksi reseptin tännekkin vielä päivittä