tiistai 20. tammikuuta 2015

My little Pony ja paluu blogimaailmaan

Pitkän tauon jälkeen täällä taas. Kiireinen vuosi takana, ja uusi edessä joten  ajattelin, että ehkä olisi aika yrittää herätellä tätäkin taas henkiin. Aloitetaan yhdellä viime syksyn omista suosikki kakuista. Tälle sankarille olenkin tehnyt jo muutaman kakun aikaisemmin ja aiheet ovat vaihdelleet angry birdsistä monster highin. Nyt vuorossa oli my little ponyt ja tässä olisi oma versioni aiheesta


 Halusin tällä kertaa tehdä ihan hahmon,koska aiemmin olen maalannut  poneja sokerimassalle. Tämä on Pinkie Pie tai no ainakin jotain siihen suuntaan. Ihan ei ole esikuvansa näköinen mutta sankari kyllä taisi tunnistaa.
 Itse kakun haluisin tehdä 2-kerroksisena ja tavoittelin sellaista ponimaailman tunnelmaa sateenkaarineen ja hempeine väreineen. Pohja on sokerikakkupohjaa varmalla tutulla reseptillä tehtynä. Täytteenä kiinteämmät mousset antamaan jämäkkyyttä kakkuun. Muistaakseni mansikkaa ja suklaata mutta ihan en mene takuuseen koska kakusta on jo hetki aikaa. Kakkujen pinnan sivelin voikreemillä ennen sokerimassan laittoa. Koristeet tein jo hyvissä ajoin sokerimassasta liimaukseen käytin syötävää elintarvikeliimaa ja yksityiskohtiin elintarviketussia. Pienet tähdet ylemmässä kakussa ovat strösseleitä