maanantai 27. toukokuuta 2013

Hello Kitty 3D

Toukokuu on kyllä kiireistä aikaa ainakin täällä mites teillä muilla? paljon on kaikkea taas tehty ja pikku hiljaa niitä tännekkin yritän saada 
 Tässä ensin tulisi nyt tekemäni Hello Kitty koriste. Pääsin vihdoinkin tekemään ihan 3D version :D Olen pitkään jo halunnutkin tätä kokeilla
Koriste on sokeri-ja karkkimassaa liimauksessa käytin pikeeriä (kestää hieman paremmin kuin syötävä liima)

maanantai 13. toukokuuta 2013

Mansikka-valkosuklaa juustokakku



Toukokuukin on ehtinyt jo melkein puoleen väliin. Aika menee niin vauhdilla,hyvä että mukana pysyy :D Kakkujakin olen toki tehnyt vaikka päivitystahti onkin ollut vähän hitaampaa taas. Mutta tässä olisi jälleen kerran yksi uusi resepti. Tämä kakku meni äitienpäiväksi.

Pohja:

200g suklaamuru keksejä
50g sulatettua voita

Täyte:

1 prk flora vispiä
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
2 dl mansikkasosetta (sokerilla makeutettu)
1 levy pandan valkosuklaata
6 liivatelehteä
½dl sokeria
½ dl mansikkamehua

Kiille:

3 dl mansikkasosetta
½ dl sokeria
1 dl mansikkamehua
6 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita. Painele seos irtopohjavuokaan (itse vuorasin pohjan leivinpaperilla) ja anna jähmettyä jääkaapissa täytteen valmistuksen ajan. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota vispi,vaniljakastike ja sokeri. Lisää tuorejuusto ja mansikkasose sekä sulatettu valkosuklaa. Kiehauta mehu ja lisää joukkoon liivatteet. Kaada ohuena nauhana seokseen. Kaada seos pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa pari tuntia. Valmista kiille. laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Sekoita sokeri ja mansikkasose. Kiehauta taas mehu ja lisää liivatteet. Kaada ohuena nauhana mansikkasoseen sekaan. Kaada kiille kakun päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli (itse valmistan yleensä jo edellisenä päivänä)