maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kesän satoa


 Kesä on hujahtanut ohi hurjaa vauhtia ja kakkujakin on tullut tehtyä paljonkin kaiken muun ohella. Etenkin juustokakut on olleet suosiossa ja yhtä reseptiä vielä hieno säädän ennen kuin julkaisen teille kaikille. Tämän laiskan bloggaajan on pakko myöntää että kaikista kakuista ei ole tullut edes otettua kuvia ja osasta on kuvat siirtämättä kamerasta koneelle. Mutta tässä kakkuja hieman kesän ajalta :)
 Ylimmäinen kuva on tämä sama kakku ilman lakkia. Tämä on ehkä jopa suosikkini kaikista tekemistäni kakuista eikä kuva valitettavasti tee sille oikeutta. Hyvin simppeliä valkoista ja lisäksi kimallusta. Tykkään. Välistä löytyi mangoa ja valkosuklaamoussea. Oli kuulemma hyvää.
Tämänkin lakin välissä on mangoa ja valkosuklaamoussea. Lyyran tein ihan tarkoituksella isommaksi oli mielestäni hauska lisä kakkuun. Ruusut olivat lakkia vasten mutta näköjään sitten kuvaan juuri liikahtaneet :/
 Sitten tämä kakku meni lapsuuden ystävän tyttärelle. Nyt on kylllä pakko myöntää että muisti jo pätkii siitä kohtaan mitä tämän kakun väliin meni? olisiko ollut ihan perinteistä mansikkaa :D

Ja sitten vähän koristeita. Ylemmässä kuvassa syntymäpäivä kakkua koristamaan meni puutarha aiheisia koristeita sankarin toiveesta. Ja alempi (hieman huono kuva) on hieman vilkaisua tekemiini ristiäiskoristeisiin jotka matkasivat postin mukana toiselle puolelle suomea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti